
Sanna Vehniäinen –
hyvinvoinnin monipuolinen ammattilainen
Ihmisenä minua kuvaavat parhaiten energisyys, sosiaalisuus, uteliaisuus uusia asioita kohtaan. Olen parhaimmillani, kun saan olla avuksi asiakkaille erilaisissa elämän haasteissa, auttaa kohti uusia päämääriä ja tavoitteita sekä silloin, kun saan olla myös kuuntelevana osapuolena elämän eri tilanteissa. Syntyjuureni ovat lapista ja sitä kautta omaan myös ajatuksen siitä, että tuli elämässä eteen mitä vain, on haasteet voitettavissa ja tulevaisuus näyttäytyy vielä valoisana.



Koulutukseni
Olen Terveystieteiden maisteri, opettamisen koulutusohjelmasta, erityisopettaja sekä kätilö/sairaanhoitaja AMK. Lisäksi olen opiskellut ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi ja ensi vuonna tarkoituksena saada myös lyhytterapeutin pätevyys. Täydennyskoulutuksia olen käynyt vuosien varrella mm: keho-mieliyhteyden vaikutus terveyteen ja tätä kautta myös näitä oppeja hyödynnän työvälineinä esimerkiksi ylivireys-, stressi-, jännitys- ja pelkotiloihin. Olen Mieli.ry -kouluttaja ja tarjoan mielenterveyskoulutuksia yrityksille ja yhteisöille. Olen käynyt oppilaitoshyvinvoinnin asiantuntijakoulutuksen sekä voimakehä- lisenssivalmentajan koulutuksen. Mielenterveyden hyvinvointiin liittyviä koulutuksia on useita viimeisimpänä kriisityön opinnot. Hyvinvointivalmentajan opintojen myötä olen valmis auttamaan esimerkiksi elämäntaparemontin alkuunpääsyssä ja siinä tukemisessa. Lisäksi positiivinen psykologia on yksi mielenkiinnon kohteeni.
Koulutuksieni ohella elämänkoulussa olen opiskellut kolmen lapseni kanssa, joka on ollut opettavasti ja antoisaa. Vapaa-aikana minut löytää monenlaisten urheiluaktiviteettien parista sekä omista että lasteni kilpaurheilun myötä.

Työkokemus
Olen työskennellyt erityisnuorten kanssa erityisoppilaitoksessa ja tällä hetkellä ammatillisessa oppilaitoksessa sosiaali- ja terveysalan erityisopettajana. Kohtaan työssäni hyvin erilaisia opiskelijoita erilaisten haasteiden kanssa. Mottona tässä on, että mikään ongelma ei ole mahdotonta. Ennen opetusuraani tein kätilön töitä synnytyssalissa, jossa kohtasin vuosien varrella hyvin erilaisia perheitä heidän iloissaan sekä suruissaan. Lisäksi olen työskennellyt saattohoitokodissa, joten kuolemaan liittyvät kysymykset ovat olleet jokapäiväistä työnkuvaani.
Viimeiset kaksi vuotta olen toiminut myös addiktiosairaan läheisten tukiryhmässä, joten tällaisissa aiheissa olen valmis auttamaan koko perhettä. Myös neuropsykiatristen haasteiden yhteys päihdesairauteen on herättänyt mielenkiintoni.



Minua on aina kiinnostanut erilaiset ihmiset erilaisineen haasteineen ja sekä se, millaisilla menetelmillä haasteita ratkaistaan. Oman elämänpolkuni kautta olen kohdannut itsekin monenlaisia haasteita matkan varrella, jopa niin, että mielenkiinto yrittäjyyteen heräsi pari vuotta taaksepäin. Uskon itseeni siinä, että koulutukseni ja elämänkokemuksieni kautta pystyn luomaan asiakkaille turvallisuuden tunteen ja olemaan läsnä. Näiden kautta muutosmatka missä tahansa elämäntilanteessa on mahdollista kohti parempaa elämää.
Tmi CoreWell
Y-tunnus: 355 3274-4
tmicorewell@gmail.com
+358407585887
Käyntiosoite:
Tampere, Kalevan Prisman lähellä
Etätapaamiset